Pystystyspäivä oli loistava ilmaltaan. Oli ihan kuivaa ja aika kirkasta. Toisin kuin tänään, kun lumi on satanut maahan. Tai tuohan se lumi toki valoa, mutta eipä mua olisi haitannut, jos hiukan olisi vielä lumi odotellut tuloaan. Pitkää päivää työmiehet ovat tehneet, aamu kuudelta ovat jo paikalla ja iltaan asti hommia tekevät. Takapihan terassilla on jo katto ja rakennustelineet on laitettu ympäri taloa. Tänään rekka toi pihaan lisää tavaraa, ehkä eristeitä? En oo varma, kun en tarkemmin käynyt katsomassa.
Eilen Jarkko kaivoi koko päivän sähköille kuoppaa. Naapurin puolella on sähkötolppa ja jotta sinne päästään, täytyy alittaa rajalla oleva kuusiaita. Juuret ja oksat oli kuulemma ärsyttävästi koko ajan edessä, mutta nyt homma on valmis ja enää liittäminen puuttuu. Se homma kuuluukin sitten sähköyhtiölle. Mä kiertelin eilen vähän pihaa ja taloa kiertämässä ja siivosin roskia, jotteivät jää lumen alle. Tänään kannoin laudan pätkiä pois työmiesten jaloista pyörimästä. Tällaista tää arki nyt sitten varmaan aika paljon on, siivoamista, lumenluontia ja ihmettelemistä.
Nää on meidän polttopuut, jotka odottavat sirkkelöintiä :-D
Kyllä te olette olleet ahkeria! Aivan mielettömän ihanaa, että saan tällain "vierestä" seurata teidän taloprojektia, kun en itse ole koskaan päässyt rakentaan. Mä tykkäsin tein pohjapiirustuksesta, aika paljon miunkin maun mukaan. Ja takka oli tosi hyvän näköinen!
VastaaPoistaVähän kätevää, että asutte siinä vieressä.Meillä on semmonen reipas 10 kilometriä välissä niin vähän kivaa jos tulee runsasluminen talvi. O-ou.
VastaaPoistaMutta aika siistiä, talo pystyssä!! :)